Kaikki artikkelit yrityksille

Office 365 auttaa sairaalaklovneja pitämään pallot ilmassa

2 min

Sairaalaklovnit antavat vuodessa 60 000 lapsipotilaalle ja vanhemmalle tauon sairaala-arjesta. Klovnikonttorilla työskentelevä taustatiimi pitää huolen siitä, että potilaiden hauskuutus sairaaloissa tapahtuu hyvässä järjestyksessä.

”Sairaalassa oleminen voi olla tylsää. Siihen saattaa liittyä kurjia toimenpiteitä, huolta sairauden etenemisestä ja tulevan leikkauksen jännittämistä”, sairaalaklovnien toiminnanjohtaja Ville Niutanen summaa, ”sairaalaklovni antaa lapselle luvan keskittyä hetken päätyöhönsä eli leikkiin, ja vanhemmalle hengähdystauon.”

Klovnit helpottavat myös hoitohenkilökunnan työtä rentouttamalla potilasta ja vähentämällä lapsen pelokkuudesta johtuvia viivästyksiä. Hauskuuttajat ovat taiteen alojen ammattilaisia, jotka on koulutettu sairaalassa toimimiseen. Osastoilla ja toimenpiteissä kiertävien klovnitohtorien hoitokeinoja ovat muun muassa improvisaatio, laulu, musiikki ja taikatemput.

Toimintaa kehitetään jatkuvasti vastaamaan paremmin perheiden tarpeita: ”Kuuntelemme herkällä korvalla kohderyhmien toiveita. Sairaaloiden käytäntöjen kehittyessä voimme myös toimia entistä enemmän kutsuttavana palveluna eikä vain etukäteen aikataulutetusti. Myös monialaista yhteistyötä hoitohenkilökunnan kanssa halutaan lisätä”, Niutanen kertoo.

Taustajoukoista pontta sairaalatyöhön

Klovnerian lisäksi sairaalaklovnitoimintaan kuuluu muun muassa varainhankintaa, viestintää, budjetointia ja työvuorojen suunnittelua. Taustatöitä varten sairaalaklovnien toimistotiimi hankki Telialta Office 365 -palvelun.

”Office 365 muodostaa meillä perustoimistoinfran. Halusimme valita palvelun, joka skaalautuu toimintamme kasvaessa ja on yhteensopiva yhteistyökumppaneiden käyttämien palveluiden kanssa”, Niutanen selostaa. Office 365 on Niutasen mukaan toiminut toistaiseksi moitteetta, mutta mielenrauhaa tuo tieto siitä, että tukea palvelun käyttöön on saatavilla: ”Halusimme valita luotettavan palveluntarjoajan, joka kykenee tarvittaessa laadukkaaseen ylläpitoon.”

Niutanen kertoo, että vaikka sairaalaklovnien toiminta on kasvanut tasaisesti, kysyntä on edelleen tarjontaa suurempi. ”Toimintamme perustuu lahjoituksiin, ja sitä voi tukea haluamallaan kertasummalla tai vuosittaisella jäsenmaksulla. Muita tapoja ovat esimerkiksi merkkipäiväkeräys Facebookissa tai lipaskerääjäksi ilmoittautuminen”, Niutanen neuvoo.

Haaste: Sairaalaklovnitoiminnan mahdollistaminen vaatii paljon taustatyötä, kuten työvuorojen suunnittelua ja budjetointia.

Ratkaisu: Yhdistys päätyi hankkimaan Office 365 -palvelun toimistoinfrastruktuurikseen.

Hyödyt: Office 365 on yhteensopiva yhteistyökumppaneiden käyttämien palveluiden kanssa ja skaalautuu tarpeiden mukaisesti.

Teksti: Satu Ekman

Yrittäjä, keskity rauhassa kasvuun ja menestykseen

Saat meiltä yhden katon alta fiksuja ja joustavia, yritystoimintaasi tehostavia ICT-ratkaisuja, ja voit itse keskittyä olennaiseen.

Lue lisää

Artikkelin aihealueet

Yrittäjän ratkaisut Toimistosovellukset

OSTOSKORISSASI ON TUOTTEITA KAHDESTA ERI KAUPASTA

Verkkokauppamme uudistuksesta johtuen osa yritystuotteistamme ja -palveluistamme on tilattavissa eri kaupasta kuin laitteet, puhelinliittymät ja mobiililaajakaistaliittymät. Siirry tekemään tilauksesi loppuun.

Laitteet ja liittymät
Muut yritystuotteet

OSTOSKORISSASI EI OLE TUOTTEITA

Tilaa jatkuvasti kasvavasta valikoimastamme laitteet, puhelinliittymät sekä mobiililaajakaistaliittymät yrityksellesi.

Siirry kauppaan