Kaikki artikkelit yrityksille

Kumppaniksi etänä – Sako valitsi Telian yhteydet

2 min

Sako löysi Telian valikoimasta vaatimuksiaan vastaavat monipuoliset liittymät. Kumppanuus on kehittynyt Teams-yhteistyösovelluksen välityksellä, mikä on säästänyt osapuolten aikaa ja helpottanut jatkuvaa yhteydenpitoa.

Sako on kotimainen metsästys- ja tarkkuusasevalmistaja, joka työllistää Suomessa kolmisensataa työntekijää. Yrityksen tehdas on toiminut Riihimäellä 1920-luvulta lähtien.

Sakon IT-päällikkönä 16 vuotta toiminut Ari Kukkonen on nähnyt tietoliikenneyhteyksien ja IT-laitteiden merkityksen kasvun alalla. ”Viranomaisvaatimusten takia meidän tulee aina tietää, missä valmistamamme tuotteet liikkuvat, ja pitää tämä tieto tallessa. Raportointi on tänä päivänä pitkälti hyvien yhteyksien varassa”, hän selventää. ”Myös metsästysharrastuksessa ovat yhteydet ja laitteet nykyään vahvasti mukana. Netin pitää toimia metsässäkin, jotta metsästäjä voi seurata koiran liikkeitä kännykällään.”

Aktiivinen ote ja hyvät tuotteet sinetöivät päätöksen

Sako kilpailutti alkuvuonna mobiililiittymänsä, ja kärkivaihtoehdoksi valikoitui Telia. Kevään eristäytymissuositusten takia lähineuvottelut tyssäsivät kuitenkin alkuunsa, ja keskusteluja jatkettiin Teamsin välityksellä.

Kukkosen mielestä neuvottelut sujuivat etänä hyvin, jopa sujuvammin kuin kasvotusten: ”Teamsissä voi ottaa helposti vaikka puolen tunnin palaverin, ja paikasta toiseen siirtymiseen kuluva aika säästyy. Näin keskusteluyhteyttä pystyttiin pitämään jatkuvasti yllä, mutta neuvotteluihin kului yhteensä vähemmän aikaa kuin livetapaamisiin olisi kulunut.”

Keskustelujen päätteeksi Sako päätti hankkia Telialta henkilöstön mobiililiittymät. Päätökseen vaikuttivat Telian roaming- ja Multi-SIM-palvelut, jotka täyttävät liikkuvan työn tarpeet. ”97 prosenttia tuotteistamme valmistetaan vientiin, joten työntekijämme matkustavat normaalitilanteessa paljon ulkomailla. Korona-aikana työtä on siirretty etänä tehtäväksi, mutta alan vahvan säätelyn takia matkustus on jatkossakin osa myyjiemme työtä”, Kukkonen kertoo.

Kukkonen kertoo, että Telian edustajat ovat aktiivisia keskustelukumppaneita ja että heihin saa helposti yhteyden. Hän katsoo, että kumppanuus voi jatkossa syventyä ja laajentua. ”Toivomme, että IT-kumppanimme kertoo meille uusista palveluista ja suosittelee niitä meille. Haluamme olla alallamme edelläkävijöitä. Tulevaisuudessa olemme kiinnostuneet esimerkiksi 5G:n mahdollisuuksista.”

Pysy yhteydessä kotimaassa ja ulkomailla

Liittymävaihtoehdoistamme löydät juuri yrityksellesi sopivat ratkaisut.

Tutustu
Lisää samasta aiheesta

Artikkelin aihealueet

Asiakastarinat Etätyö Liittymät

OSTOSKORISSASI ON TUOTTEITA KAHDESTA ERI KAUPASTA

Verkkokauppamme uudistuksesta johtuen osa yritystuotteistamme ja -palveluistamme on tilattavissa eri kaupasta kuin laitteet, puhelinliittymät ja mobiililaajakaistaliittymät. Siirry tekemään tilauksesi loppuun.

Laitteet ja liittymät
Muut yritystuotteet

OSTOSKORISSASI EI OLE TUOTTEITA

Tilaa jatkuvasti kasvavasta valikoimastamme laitteet, puhelinliittymät sekä mobiililaajakaistaliittymät yrityksellesi.

Siirry kauppaan