Kaikki artikkelit yrityksille

Kitaraseppä toteuttaa nuoren pojan unelmaa

3 min

Matti Nevalaisen yritys Finnish Guitar Works on kotimaisen soitinrakentamisen uranuurtaja ja kansainvälisesti tunnettu soitinbrändi. Menestyksen ylläpitäminen vaatii yrityksen perustajalta alan jatkuvaa seuraamista ja aktiivista verkostoitumista – sekä paloa musiikkiin.

Kun Matti sai 12-vuotiaana sähkökitaran, oli innostus aluksi laimeaa. ”Isä käski, joten ei auttanut muu kuin opetella soittamaan.” The Beatles -yhtyeen All My Loving -hitti muutti tilanteen, nyt 69-vuotias kitaraseppä kertoo Matinpäivän pullakahvien ääressä. Musiikista tuli kaikki kaikessa. 

Isän ostama kitara ei tuottanut haluttuja Beatles-soundeja, joten käsistään kätevä poika päätti valmistaa itse paremman. Kansalaiskoulun käsityötunnilla syntyi ensimmäinen kitara, minkä jälkeen soitinrakennus pysyi harrastuksena vuosia. Aikuistuttuaan Matti muutti toimi muun muassa paperityöntekijänä, jäähdytyskoneasentajana ja makeistyöntekijänä. Kotikaupunki vaihtui Lappeenrannasta Tampereeksi.

Suomi-rockin suosion nousun myötä Matti uskalsi perustaa Finnish Guitar Works -yrityksen vuonna 1981. ”Mulla ei ollut minkäänlaista strategiaa eikä koulutusta yrittäjyyteen. Oli vain valtava palo ruveta tekemään tätä juttua”, hän kuvaa.
 

Edelleen oikeissa töissä

Kaksikymmentä vuotta myöhemmin Matin kitaroita soitetaan rock-lavoilla ympäri maailman. Suomalaisista muusikoista yhä Tampereella toimivan Finnish Guitar Worksin asiakkaisiin kuuluvat muun muassa Heikki Silvennoinen, Dave Lindholm ja Pentti Hietanen, ja yrityksen tilauskirja on täynnä vuosiksi eteenpäin.

Kansainvälistä nostetta yritys sai Guitar Player -lehden vuonna 1994 tekemän ylistävän arvion myötä. Flying Finn -kitarasta tuli yhdessä yössä haluttu Yhdysvalloissa: ”Tilauksia tuli faksitse yhtä soittoa metritolkulla”, Matti kertoilee.

”Välillä on ollut tiukkoja aikoja, mutta en ole koskaan harkinnut periksi antamista.”

Menestyksen rakentamisessa ei ole kuitenkaan pelkkä palo riittänyt, vaan on tarvittu myös kosolti sinnikkyyttä. ”Alkuaikoina suhtautuminen soitinrakentamiseen oli vähättelevää. Ihmiset kyselivät, että milloin ajattelit oikeisiin töihin mennä”, Matti muistelee. ”Välillä on ollut tiukkoja aikoja, mutta en ole koskaan harkinnut periksi antamista.”

Nykyään ajat ovat Matin mukaan helpommat, ja Suomen musiikkikentän kehitys heijastuu positiivisesti soitinrakennusalaan. ”Tänä päivänä meilläkin järjestetään stadionluokan keikkoja, kun vielä 80-luvulla oltiin Köyliön Lallintalolla.” Matti iloitsee myös siitä, että on pystynyt menestyksellään nostamaan alansa arvostusta ja raivaamaan tietä muille soitinrakentajille. 
 

Suurin osa ajasta kaikkea muuta kuin kitarantekoa

Tyylikkäästi kustomoidut sähkökitarat ja -bassot ovat Finnish Guitar Worksin päätuotteita. Kuitenkin vain noin neljäkymmentä prosenttia ajasta menee Matin mukaan niitä rakentaessa. ”Yrittäjänä joutuu tekemään tosi paljon kaikkea muutakin. Tuotteita täytyy markkinoida ja pitää olla aktiivisesti yhteistyökumppaneihin yhteydessä.”

Sosiaalisuus ja ajankohtaisten tapahtumien seuraaminen ovat onneksi tulleet ”vilkkaalle karjalaispojalle” aina luonnostaan. Puhelin on Matilla ahkerassa käytössä, ja tunnin haastattelun aikana hänelle kerkeävät soittaa niin entinen bändikaveri kuin Millbrook-musiikkiliikkeen yhteyshenkilö Helsingistä.

Lisäksi musiikkikentän seuraaminen ja keikoilla käynti kuuluvat olennaisena osana soitinrakentajan arkeen. ”Kitara on sinänsä perinteinen soitin, mutta musiikin vivahteet muuttuvat jatkuvasti. Jos vain nöpöttää kotona, niin putoaa kärryiltä”, Matti kertoo. ”Soittimia tehdään kuitenkin musiikin eikä soittimien vuoksi.”

 

Teksti: Satu Ekman
 

Enemmän aikaa sisäisen palon kohteelle

Autamme sinua laittamaan yrityksesi yhteydet ja palvelut kuntoon, jotta voit keskittyä olennaiseen.

Lue lisää

Artikkelin aihealueet

Yrittäjän ratkaisut Toimistosovellukset

OSTOSKORISSASI ON TUOTTEITA KAHDESTA ERI KAUPASTA

Verkkokauppamme uudistuksesta johtuen osa yritystuotteistamme ja -palveluistamme on tilattavissa eri kaupasta kuin laitteet, puhelinliittymät ja mobiililaajakaistaliittymät. Siirry tekemään tilauksesi loppuun.

Laitteet ja liittymät
Muut yritystuotteet

OSTOSKORISSASI EI OLE TUOTTEITA

Tilaa jatkuvasti kasvavasta valikoimastamme laitteet, puhelinliittymät sekä mobiililaajakaistaliittymät yrityksellesi.

Siirry kauppaan