Kaikki artikkelit yrityksille

Laskulla on väliä Sanoma Media Finlandille

2 min

Sanoma Media Finland käyttää Telian laskunvälityspalvelua paitsi laskuttamiseen myös asiakkailleen viestimiseen. Jatkuvasti kehittyvä palvelu on helpottanut yrityksen arkea ja tuonut huomattavia kustannussäästöjä.
 
”Telia käyttää omaa palveluaan itsekin, joten heillä on erittäin proaktiivinen ote laskunvälityspalvelun kehittämiseen. Tämä on ollut meille selkeä etu”, kehuu Sanoma Median kuluttajamyynnin laskutuksesta vastaava Anu Vasara, ”aiemmin käyttämiimme ratkaisuihin nähden palvelun avulla saavuttamamme kustannushyödyt ovat olleet merkittävät.”
 
Sanoma Media omistaa Suomessa lukuisia sanoma- ja aikakauslehtiä sekä tv- ja radiokanavia, ja sen asiakkaille lähetetään satoja tuhansia laskuja kuukausittain. Yritys on käyttänyt Telian laskunvälityspalvelua muutaman vuoden ajan, ja yhteistyö on laajentunut eri osastoihin kumppanuuden aikana. ”Olemme olleet palveluun tyytyväisiä ja halunneet lisätä sen käyttöä.” Vasara kertoo.
 
Laskunvälityspalvelun hyötynä Vasara pitää myös siihen sisältyvää markkinointityökalua, jonka avulla laskuille voidaan ajaa asiakasryhmittäin räätälöityjä viestejä: ”Voimme esimerkiksi markkinoida Hesarin laskulla perheellisille asiakkaille Aku Ankka -lehteä, ja vielä paperilaskua käyttävälle suosittelemme aina sähköiseen laskuun siirtymistä. Lasku on meille edullinen markkinointikanava, ja lisäksi voimme luottaa siihen, että lasku avataan aina.”

Suunta kohti digiä

Telialla talouspalveluiden liiketoiminta-aluetta johtava Outi Strengell-Hytönen vahvistaa, että Telialla on kova halu kehittää palvelua koko ajan paremmaksi. ”Asiakkaat välillä ihmettelevät, miksi haluamme pienentää heidän laskutuskustannuksiaan edelleen, mutta kyse on myös omasta edustamme”, hän selittää, ”samasta syystä haluamme jatkuvasti parantaa palvelun käyttöliittymää, josta olemmekin saaneet asiakkailta kiitosta.”
 
Strengell-Hytösen mukaan Telialla on vahva halu digitalisoida sekä omaa että asiakkaidensa laskutusta: ”Paperilaskusta luopumisen kustannussäästöt ovat yritykselle usein 30–50 prosentin luokkaa. Lisäksi paperilaskutus kuluttaa digitaalista huomattavasti enemmän luonnonvaroja – jos Telian vuoden aikana lähettämät laskut pinottaisiin paperisina, syntyisi kuuden kilometrin korkuinen keko. Tähän tulevat tietenkin jakelulogistiikan päästöt päälle.”
 
Myös Sanoman Vasara pitää laskutuksen digitalisoimista tärkeänä: ”Laskutuksen kustannuksiin tulee laskea myös maksu- ja jakeluvirheet, joita syntyy helposti paperilaskujen kanssa. Säästöjen lisäksi edistämme sähköistä laskutusta ympäristösyiden takia.”

Perintä on hoidettava inhimillisesti

Joskus lasku jää asiakkaalta maksamatta, ja yritys joutuu turvautumaan perintäpalveluun. Sanoma Media hoitaa myös perintänsä Telian kautta. ”Olemme halunneet varmistua siitä, että laskun perintä hoidetaan inhimillisellä ja kunnioittavalla tavalla. Telialla asiat ovat sujuneet hyvin sekä meidän että asiakkaidemme suuntaan”, Vasara vakuuttaa.
 
Strengell-Hytönen komppaa Vasaraa siinä, että perintä on suoritettava eettisesti ja juridisesti oikein. ”Myös asiakkaan asiakas on meille tärkeä”, hän päättää.

Teksti: Satu Ekman
 

Talouspalvelut helpottavat arkeasi

Talouspalvelumme kuljettavat yrityksesi sulavasti digiaikaan. Ajantasainen tieto auttaa sinua tehostamaan liiketoimintaa.

Tutustu talouspalveluihin
Lisää samasta aiheesta

Artikkelin aihealueet

Asiakastarinat Talous

OSTOSKORISSASI ON TUOTTEITA KAHDESTA ERI KAUPASTA

Verkkokauppamme uudistuksesta johtuen osa yritystuotteistamme ja -palveluistamme on tilattavissa eri kaupasta kuin laitteet, puhelinliittymät ja mobiililaajakaistaliittymät. Siirry tekemään tilauksesi loppuun.

Laitteet ja liittymät
Muut yritystuotteet

OSTOSKORISSASI EI OLE TUOTTEITA

Tilaa jatkuvasti kasvavasta valikoimastamme laitteet, puhelinliittymät sekä mobiililaajakaistaliittymät yrityksellesi.

Siirry kauppaan