Kaikki artikkelit yrityksille

Espoolainen kasvuyritys tähtää maailmalle – kauppoja Ecuadorista asti

4 min

”Pienikin yritys voi valloittaa maailman, kun löytää omat vahvuutensa ja oikeat liittolaiset. Meidän valttimme on ketterä oppimisalusta, joka säästää asiakkaan aikaa ja parantaa oppimiskokemusta”, kansainvälistyvän start up -yrityksen toimitusjohtaja Johanna Pellinen vinkkaa.

Johanna Pellinen havahtui kavereidensa kanssa muutama vuosi sitten huomioon, että vauhdilla digitalisoituvassa maailmassa suurin osa oppimateriaaleista on yhä PowerPoint- ja PDF-muodossa.

”Tilanne tuntui käsittämättömältä. Ihmiset käyttävät yhä enemmän mobiililaitteita, mutta yritysten ja koulutuslaitosten aikaa kuluu valtavasti kankeiden PowerPointien vääntämiseen. Nämä taipuvat heikosti mobiililaitteille ja samalla ne hukkaavat kaikki digitaalisuuden tarjoamat hyödyt.”

Havainnosta syntyi vuonna 2014 VuoLearning. Sen kehittämällä sovelluksella kurssit digitalisoidaan nopeasti ja sujuvasti. Yrityksen oppimisalusta muuntaa PowerPointit ja Word-tiedostot automaattisesti mille tahansa näytölle helppokäyttöiseen ja kauniiseen interaktiiviseen muotoon.

Espoolainen VuoLearning työllistää Pellisen lisäksi ohjelmoijia, myyjiä ja projektityöntekijöitä. Yritys on tähdännyt alusta asti myös kansainvälisille markkinoille.

Johanna Pellinen johtaa VuoLearningia.
 

”Yhtä kalliiksi tulee ottaa telco-tapaaminen Ecuadoriin kuin Ouluun. Kannattaa lähteä rohkeasti myymään omaa osaamistaan maailmalle”, Pellinen kannustaa.

Ecuadorilaista koulutusta suomalaisella alustalla

Johanna Pellisen mukaan VuoLearning elää nyt hyviä aikoja: Yritys kasvaa ja kansainvälistyy vauhdilla ja alkuvuodesta aiotaan palkata uusia työntekijöitä. Yrityksen pilvipalvelu kiinnostaa ympäri maailmaa.

”Yhteydenottoja tulee yllättävistäkin suunnista. Ensimmäinen ecuadorilainen asiakas on hyväksynyt diilin ja siirtää koulutuksensa vaiheittain alustallemme. Olemme tunnustelleet myös muun muassa Ison-Britannian, Tanskan ja espanjankielisten maiden markkinoita.”

Suomessakin asiakaspohja kasvaa nopeasti. Pellinen sanoo, ettei menestys ole kuitenkaan tullut helposti.

”Varaan kalenteristani aktiivisesti aikaa uusien ihmisten tapaamiseen. Olemme alusta asti verkostoituneet ja viettäneet lukemattomia tunteja asiakkaidemme kanssa oppien heidän tarpeistaan. Hyppy tuntemattomaan oli suuri ja tosi pitkä, ja kova työ tuottaa vihdoin tulosta. Kun teet työsi hyvin ja tuotteesta pidetään, asiakkaat kertovat siitä eteenpäin.”

Panosta edelläkävijäyrityksiin

Johanna Pellinen sanoo, että aloittelevan yrittäjän on uskallettava pitää kiinni visiostaan – myös niinä hetkinä, kun tuntuu, etteivät ponnistelut vie eteenpäin.

”Suomi on maailman vaikeimpia markkinoita koulutusalalla. Meillä on maksuton koulutus, joten tilanne on hyvin erilainen verrattuna maihin, joissa ollaan totuttu investoimaan koulutukseen. Kyllä mekin välillä mietimme, käykö tämä järkeen.”

Pellisen suurin oppi liittyy yrityksen alkutaipaleen haasteisiin, joita edelläkävijyys tuo mukanaan. VuoLearning starttasi taantuman aikaan, jolloin koulutuksesta leikattiin kaikkialla.

”Aloimme myydä digitaalista sovellusta samaan aikaan, kun ympärillä käytiin isoja yt-neuvotteluja ja kiristettiin vyötä. Ajattelimme, että totta kai yritykset kiinnostuvat palvelustamme, koska se säästää niiden aikaa ja rahaa. Vaikka tarve oli selkeästi olemassa, leikkaukset pitivät monella jarrun pohjassa – mitään uutta ei uskallettu lähteä kokeilemaan.”

Nyt ilmapiiri on muuttunut. Asiakkaat vaativat digiä, eikä monikaan taho voi enää lykätä siihen siirtymistä.

”Suomalaisissa yrityksissä katsotaan usein, mitä naapuri tekee. Kurjina aikoina tehdään lyhytnäköisempiä ratkaisuja. Toimintamallimme oli uusi ja vei aikansa ennen kuin asiakkaat rohkaistuivat mukaan. Jälkeenpäin ajateltuna meidän olisi kannattanut profiloitua aluksi edelläkävijäyrityksiin. Nyt uudet asiakkaat ottavat itsekin meihin yhteyttä.”

Pellinen haluaa kannustaa myös muita kasvuhakuisia yrityksiä.

Pellisen mukaan VuoLearningin vahvuus on pieni ja tehokas tiimi, joka reagoi asiakkaiden toiveisiin nopeasti.

”Hyvä asiakaskokemus on pääfokuksemme. Olemme rakentaneet softamme niin helppokäyttöiseksi, etteivät käyttäjät juurikaan ota meihin yhteyttä kysyäkseen, miten tämä toimii. Näin säästämme kaikilta rahanarvoista aikaa ja samalla parannamme oppimiskokemuksia.”

Lue Johannan vinkit kasvuhakuiselle yritykselle

  1. Tähtää heti maailmalle. Lähde liikkeelle reippaasti myynti edellä: kun tuote on hyvä ja toimiva, sille on kysyntää niin Suomessa kuin toisella puolella palloakin.
  2. Opettele ymmärtämään kohdemaan kulttuuria. Tässä auttaa, jos löydät yrityksellesi luotettavan paikallisen kumppanin. Kerää aktiivisesti ympärillesi osaajien verkosto ja kysy rohkeasti neuvoja – ihmiset kyllä auttavat.
  3. Päätä millä erottaudut. Mitä muuta arvoa voit tuoda asiakkaalle kuin tarjota esimerkiksi softaa? Digitaalisessa maailmassa pienikin yritys voi menestyä. Pienuuttaan ei pidä säikkyä ja pyydellä anteeksi.
  4. Seuraa myyntireskontraa. Yksi iso oppimisen paikka on ollut, että yritykset maksavat usein laskunsa todella myöhässä. Kun pahimmillaan myöhässä on jopa 20 000 euroa, kyllä se tuntuu. Myyntireskontraa kannattaa seurata reaaliaikaisesta ja olla välittömästi yhteydessä, jos laskut erääntyvät.
  5. Löydä oma tapasi johtaa yrityksesi taloutta. Pidä riittävän suurta varakassaa. Mieti mikä on sinulle sopiva riskitaso, jotta nukut yösi hyvin. Kun talous on kunnossa, energia ja into riittävät yrityksesi kehittämiseen.

VuoLearning siirtyi kesällä käyttämään Telian sähköistä taloushallintopalvelua voitettuaan Telia Talouden kilpailussa vuoden ilmaisen taloushallinnon.

Teksti: Henna Rautiainen
Kuvat: Jaakko Lukumaa

Telia Taloushallinto on palvelukokonaisuus, joka siirtää yrityksesi talouden johtamisen digiaikaan ja antaa sinulle pääsyn jatkuvasti reaaliaikaisen tiedon ääreen. Palvelumme skaalautuu tarpeidesi mukaan ja tehostaa yrityksesi toimintaa.

Jos haluat tietää lisää, ota yhteyttä Miika Saloon:
miika.salo(at)teliacompany.com
puh. 040 302 4904

Artikkelin aihealueet

Talous Asiakastarinat

OSTOSKORISSASI ON TUOTTEITA KAHDESTA ERI KAUPASTA

Verkkokauppamme uudistuksesta johtuen osa yritystuotteistamme ja -palveluistamme on tilattavissa eri kaupasta kuin laitteet, puhelinliittymät ja mobiililaajakaistaliittymät. Siirry tekemään tilauksesi loppuun.

Laitteet ja liittymät
Muut yritystuotteet

OSTOSKORISSASI EI OLE TUOTTEITA

Tilaa jatkuvasti kasvavasta valikoimastamme laitteet, puhelinliittymät sekä mobiililaajakaistaliittymät yrityksellesi.

Siirry kauppaan