Lippulaivamallit kiinnostavat eniten – puhelinten hinta nousee tasaisesti

2018-04-02 - Avainsanat

Samsungin kevään uutuusmalli Galaxy S9 otettiin hyvin vastaan sekä yrittäjäkäyttäjien että kuluttajien joukossa. Malli nousikin suoraan neljännelle sijalle maaliskuun myydyimpien listalla. Myös Applen premium-puhelimet pysyivät listalla. Kymmenen kärki onkin taas varsin tasainen kolmen suurimman valmistajan suhteen.

”Puhelinten hintahaitari ja keskihinnat ovat selvästi kasvussa ja yhä useampi vaihtaa uusiin malleihin entistä hanakammin”, sanoo Telian laiteliiketoiminnasta vastaava johtaja Jussi Vuorinen.

Kampanjat ja uutuuksien lanseeraukset ovat alkuvuonna pitäneet Telian myydyimpien puhelinten listat elävänä. Viimeisten kuukausien tapaan suuri osa puhelimista ei mahtunut edellisen kuukauden kärkikymmenikköön. Esimerkiksi Galaxy S9 on herättänyt mielenkiintoa laajasti, ja Honor 6A nousi kampanjan ansiosta kakkossijalle.

”Samsung Galaxy S9 -mallin ennakkomyynti onnistui erittäin hyvin ja uskon, että se näkyy myynneissä myös tulevina kuukausina”, sanoo Data-Infon toimitusjohtaja Kimmo Sulin.

Maaliskuun myydyimmät puhelimet kuluttajien osalta (suluissa sijoitus helmikuussa)

1. (2)       Apple iPhone 8 / 8 plus

2. (-)       Huawei Honor 6A

3. (3)       Apple iPhone SE

4. (-)       Samsung Galaxy S9 / S9+

5. (7)       Huawei Honor 8

6. (10)    Samsung Galaxy A3

7. (9)       Huawei Y6

8. (6)       Samsung Galaxy J5

9. (-)       Samsung Galaxy S7

10. (4)    Apple iPhone X

Maaliskuun myydyimmät puhelimet yritysten osalta (suluissa sijoitus helmikuussa)

1. (1)      Samsung Galaxy J5

2. (3)       Samsung Galaxy A5

3. (2)      Samsung Galaxy A3

4. (4)       Nokia 6 Dual-SIM

5. (6)       Apple iPhone 8

6. (5)      Samsung Galaxy Xcover 4

7. (7)       Samsung Galaxy 8

8. (8)       Apple iPhone 7

9. (10)      Apple iPhone SE

10. (-)    Samsung Galaxy S7

Lisätiedot medialle:

Jussi Vuorinen, laiteliiketoiminnan johtaja, Telia
040 302 3500
etunimi.sukunimi@teliacompany.com 

Kimmo Sulin, toimitusjohtaja, Data-Info oy
040 302 2021
Kimmo.sulin@datainfo.fi

Kuvia