Yle Teema ja Yle Fem -kanavat yhdistyvät

Uusi yhdistetty kanava Yle Teema & Fem aloittaa lähetykset 24.4 klo 04.00 kanavapaikoilla 5 ja 25 (HD).

Muutos vaikuttaa molempien kanavien ohjelmistoihin.

Kulttuurikanava Teeman ohjelmistoa nähdään televisiossa kaikkina iltapäivinä ja viitenä iltana viikossa. Teeman iltaohjelmisto näkyy televisiossa tiistaista lauantaihin klo 20 alkaen.

Esimerkiksi Kino Klassikko siirtyy sunnuntaista torstaille ja musiikkidokumentit sunnuntaista lauantai-iltaan. Yle Liven konserttitarjontaa nähdään sunnuntain sijasta perjantaina. Tiededokumentteja on tarjoilla tiistaisin ja lauantaisin.

Ruotsinkielinen Yle Fem puolestaan esittää ohjelmia iltaisin klo 17.25–20. Sunnuntaisin ja maanantaisin Yle Fem esittää ohjelmia koko illan. Tuolloin esitetään esimerikiksi pohjoismaiset draamasarjat, dekkarit, elokuvat ja dokumentit. TV-Nytt ja BUU-klubben jatkavat omilla ohjelmapaikoillaan.

Yle Fem on lähettänyt Ruotsin SVT Worldin ohjelmistoa, mutta sen esittäminen päättyy 30.4 kun Ruotsin yleisradioyhtiö lopettaa palvelunsa kokonaan.

Suosittuja ruotsalaissarjoja nähdään kuitenkin edelleen Ylen ohjelmistoissa.

Medialle

Telian lehdistötiedotteet
sekä viestinnän yhteystiedot.

Siirry sivustolle