Käyttämällä sivustoamme hyväksyt evästeiden käyttämisen laitteessasi ja tallentamisen siihen. Lisätietoa evästeistä saat tietosuojalausunnostamme. Lue lisää

Uusimmat blogit

Keväinen löytöretki Kreetalla

Netin käyttö Kreetalla

Rakkauteni Kreetaa kohtaan syntyi jo yli 30 vuotta sitten, kun alle 2-vuotiaana ensimmäinen pidempi ulkomaanmatkani suuntautui juuri tälle Kreikan suurimmalle saarelle. Tuulten ja myyttien saari – ne sanovat. Kun kesäasunto sijaitsee Kreetalla, on toimiva netti tarpeen.

Saari on monelle suomalaisille tuttu, mutta se pitää myös sisällään paljon kätkettyjä helmiä, joihin kannattaa suunnistaa. Kauneimmillaan saari on maalis–toukokuussa, kun luonto on vehreimmillään. Keväällä myös sää on erittäin miellyttävä, kun keskikesän helteistä ei ole vielä tietoa.

Suuntasin tänä vuonna mökille ensimmäistä kertaa huhtikuun alussa ja hyppäsin auton rattiin kiertelemään mielenkiintoisia kohteita. Kokosin viisi tärppiäni, joihin kannattaa tutustua, jos matkasi suuntautuu saaren länsipäähän. Matkaoppaat ovat pullollaan saaren suosituimpia turistikohteita, mutta oheinen listaus on etenkin sesonkiajan ulkopuolella vähän rauhallisempi ja miellyttävämpi kokonaisuus. 

Seitan Limania – piilotettu unelmaranta lähellä Haniaa

Tämä piilotettu paratiisi sijaitsee melko lähellä Hanian lentokenttää. Tie rannalle on loppuvaiheessa todella jyrkkä, joten ihan aloittelevan kuskin ei tälle reitille kannata lähteä. Loppumatka poukamaan kestää noin vartin, ja se tehdään patikoiden vaikeakulkuista vuorenrinnettä alas. Lenkkarit kannattaa siis varata tälle reissulle mukaan. Pieni lenkkeily kuitenkin kannattaa, sillä alhaalla poukamassa on todella kirkasvetinen, kuvankaunis ranta.

Netin käyttö Kreetalla
Poukama Seitan Limaniassa.

Kournas-järvi

Jos Haniasta suuntaa moottoritietä itään päin, kannattaa matkalla pysähtyä Kournas-järvellä. Se on noin 30 minuutin ajomatkan päässä Haniasta ja ainoa Kreetalla oleva makeavetinen järvi. Kesällä suosittua huvia on vuokrata polkuvene ja suorittaa kevyt päiväjumppa polkemalla järven ympäri.

Netin käyttö Kreetalla
Välkehtivä Kournas-järvi.

Rethymnonin kaupunki – tunnelmallista kaupunkielämää ja upea ranta samassa paketissa

Rethymnonin idyllinen kaupunki sijaitsee noin tunnin ajomatkan päässä Haniasta itään. Kaupungista löytyy vanhan kaupungin pienien katujen ja kujien lumo yhdistettynä ihanaan rantabulevardiin. Täällä pääsee myös nauttimaan paikallisesta rauhallisesta elämäntavasta – turisteja ei parveile ihan samaan tahtiin kuin Hanian rannikolla. Kaupungissa on myös nuorekas syke, koska Kreetan yliopiston suurin kampus sijaitsee täällä. Yhteensä saarella opiskelee noin 13 000 yliopisto-opiskelijaa.

Netin käyttö Kreetalla
Rethymnonin rauhallinen katukuva.

Tie Plakiakseen ja Kourtaliotiko-rotko

Rethymnonista on helppo tehdä retki saaren eteläpuolelle. Reitti Plakiaksen rantakaupunkiin on kaunis, sillä se kulkee Kourtaliotiko-rotkon poikki. Matkalla kannattaa poiketa myös Kotsifoun kanjonissa. Plakiaksessa odottaa rauhallinen ja siisti ranta, jossa pääsee pulahtamaan Libyan mereen.

Netin käyttö Kreetalla

On ollut suoranainen ilo olla mukana kehittämässä meidän roaming-palveluita vuosien saatossa. Kaikissa Telia-liittymissä käyttö Kreikassa kuuluu liittymän kuukausimaksuun ilman lisäkustannuksia. EU-alueella käytössä oleva nettipaketin koko vaihtelee hitusen liittymätyypeittäin, mutta se riittää mainiosti viikon tai kahden lomareissulle, eikä yllätyslaskuja synny koskaan.

Kreikassa oltaessa verkkoyhteistyökumppanimme ovat Wind ja Cosmote. Puhelin valitsee vahvimman vaihtoehdon automaattisesti, ja molemmilla operaattoreilla on käytössään nopea 4G-verkko.

Kreeta on vuoristoinen saari. Onkin hyvä tiedostaa, että ihan joka kolkkaan ei nopeita nettiyhteyksiä ole vielä pystytty rakentamaan. Hitusen vaaditaan välillä malttia, mutta esimerkiksi rotkossa vaeltaessa on parempi keskittyä uskomattoman hienojen maisemien ihailuun netissä roikkumisen sijasta. Kaikissa suurimmissa kaupungeissa ja lomakohteissa yhteydet toimivat varsin hyvin, ja kaverit on helppo tehdä kateellisiksi jakamalla esimerkiksi se uskomattoman kaunis auringonlaskun kuva Instagramiin.

TOP 5 -sovellusvinkit reissuun:
  • Google Translator -sovellus hoitaa käännökset näppärästi, jos vieras kieli ei ihan heti aukea. Mikä parasta, voit ottaa vaikka kuvan ruokalistasta ja Googlen kääntäjä pystyy kääntämään tekstit myös kuvasta.
  • Säätä voi seurailla monella eri sovelluksella. Kreetan sään tarkkailuun suosittelen Wunderground-sovellusta. Sieltä löytyy kymmenittäin reaaliaikaisia säähavaintoasemia Kreetalta.
  • Lentoyhtiösi sovelluksella hoituu näppärästi lähtöselvitys, mutta jos lennon aikatauluihin tulee viivästyksiä tai muutoksia, sekin info päivittyy yleensä sovellukseen. Tiesithän, että Norwegianin Reward-asiakkaana voit kerryttää Cashpoint-pisteitä myös Telian puhelinliittymästä?
  • Legendaarinen Tripadvisor on kerta toisensa jälkeen johdattanut juuri sopivanlaisen ravintolan luokse. Kannattaa kokeilla erilaisia hakuehtoja, jotta loman aikana ehtii nauttimaan erilaisista makunautinnoista
  • Flightradar24 – Onko lento aikataulussa? Flightradar sovelluksella näet kaikkien kansainvälisten lentokenttien lähtevien ja saapuvien lentojen tiedot ja voit tarkkailla onko lentosi aikataulussa.

 

Lisää samalta aihealueelta

matkalla Ajankohtaista
Lisää samasta aiheesta
Nettiyhteys hyötykäytössä Hollannin reissulla
Esports rantautuu mobiilipelaamiseen
Edellinen artikkeli
Esports rantautuu mobiilipelaamiseen
Esports, eli kilpailullinen pelaaminen ei ole enää PC- ja konsolipelaajien yksinoikeus, vaan ilmiö ...
Seuraava artikkeli
Nettiyhteys hyötykäytössä Hollannin reissulla
Hollanti on oiva matkakohde myös kylmempinä kuukausina. Navigointi onnistuu mutkattomasti, kun ...