Uusimmat blogit

Esports saapuu PyeongChangiin

Voisi sanoa, että on hyvin luontevaa nähdä esportsin ottavan ensimmäiset askeleet olympiahistoriassa juuri Etelä-Koreassa. Maa on ollut vuosikymmenen edellä länsimaita kilpapelaamisessa, ja siellä pelaajat ovat olleet supertähtiä ja näkyneet valtamedioissa sekä televisiossa jo pitkään. Etenkin operaattorit ja esimerkiksi Samsung ovat kunnostautuneet joukkueiden sponsoreina jo vuosien ajan.

innostava tulevaisuuden kokeilu

Kansainvälisen olympiakomitean televisioinnista ja markkinoinnista vastaavan IOC Television & Marketing Servicesin toimitusjohtaja Timo Lumme luonnehtii tapausta innostavaksi tulevaisuuden kokeiluksi. Sillä nähdään minkälainen suhde esportsilla ja olympialaisilla voisi olla jatkossa. Kilpailumuotona ja viihteenä esports osuu luontevasti samaan muottiin.

Esports tavoittaa Newzoon tekemän raportin mukaan noin 221 miljoonaa lajin suurkuluttajaa vuonna 2018. Sponsor Insightin keväällä 2017 julkaiseman tutkimuksen mukaan elektroninen urheilu on Suomessa 18–29-vuotiaiden miesten keskuudessa toiseksi kiinnostavin urheilumuoto jääkiekon jälkeen. Onkin äärimmäisen hienoa nähdä, että urheilumaailman arvostetuin instituutio, olympialaiset, ovat ottaneet esportsin empimättä vastaan.

ammattilaisuuden vaatimukset

Esports-ammattilaisilta vaaditaan samanlaisia ominaisuuksia kuin huippu-urheilijoilta: äärimmäistä lahjakkuutta, mentaalista kovuutta, toistojen kautta harjoitettua hienomotoriikkaa sekä poikkeuksellista silmän ja käden koordinaatiota. Joukkuelajeissa tarpeeseen tulee lisäksi yhteistyökyky jopa viiden muun tiimikaverin kanssa, kun pelin sisällä asiat tapahtuvat sekuntien kymmenyksissä. Ammattilaisuus vaatii työtä myös pelin ulkopuolella: kunnosta on pidettävä huolta ja keholle on tarjottava energiaa oikean ravinnon muodossa.

serral edustaa suomea

Olympialaisten yhteydessä järjestetään esiturnauksena IEM PyeongChang -turnaus, jossa ENCE:n Joona "Serral" Sotala taistelee maailman parhaita Starcraft 2 -pelaajia vastaan Suomen lipun alla. Joona pääsee turnaukseen otollisessa tilanteessa, sillä juuri voitetun WCS Leipzig -turnauksen myötä hänelle avautui paikka myöhemmin tänä vuonna pelattaviin maailmanmestaruuskisoihin. PyeongChangin näytöslajissa Joona edustaa Suomea samalla tavalla kuin olympiaurheilijatkin. Turnauksen taso on äärimmäisen kova, mutta sieltä lähdetään luonnollisesti hakemaan sitä kaikkein kirkkainta mitalia.

Serralin fiiliksiä WCS-voitosta ja tulevasta turnauksesta:

artikkelin Kirjoittaja

Joona ”natu” Leppänen on Suomen ensimmäisiä Counter-Strike -ammattipelaajia. Hän kiersi yli 15 vuoden uransa aikana useissa isoissa turnauksissa ympäri maailmaa. Nykyisin Joona vaikuttaa muun muassa ENCE:n markkinoinnissa sekä häntä voi nähdä Counter-Strike: Global Offensive turnauksissa kommentoimassa ja analysoimassa otteluita kansainvälisissä sekä suomenkielisissä lähetyksissä.

Pelittääkö?

Tsekkaa pelivälineet läppäreistä lisävarusteisiin sekä ammattipelaajien suositukset eSports-sivulta

Tsekkaa täältä

Lisää samalta aihealueelta

Esports Ajankohtaista
Lisää samasta aiheesta
Kilpapelaamisen ammattilainen testasi 5G-verkon vauhdit
Johdotonta tyylikkyyttä uuteen kotiin
Edellinen artikkeli
Kilpapelaamisen ammattilainen testasi 5G-verkon vauhdit
Joona "natu" Leppänen pääsi testaamaan miten bitti virtaa Nokian 5G-laboratoriossa.